tiistai 18. lokakuuta 2016

"Mofa tuli kuollu" eli miten valmistaudutaan hautajaisiin lasten kanssa

Norjansuomalaisessa perheessämme on tänä syksynä ollut surua, Mofa Suomessa kuoli yllättäen. Lapset ovat 4 ja 6 vuotta, ja Mofa oli heille rakas välimatkasta huolimatta. Tämä lause tuntuu kovin turhalta. Kuitenkin moni näkyy ajattelevan, että jo parin sadan kilometrin välimatka ”automaattisesti” tarkoittaa, ettei välit olla kovin läheiset tai merkitykselliset. Isovanhempia on monenlaisia, ja yhteys lapsenlapsiin voi olla paljon muutakin kuin päivittäistä hoitamista. Sen haluan sanoa.

Meillä siis valmistaudumme hautajaisiin. Itsekin olen ollut viimeksi hautajaisissa yli kymmenen vuotta sitten, lapsille koko konsepti on vieras. Yritin tietenkin etsiä netistä vinkkejä siitä, miten lasten osallistuminen hautajaisiin sujuisi hyvin. Mieluiten suomeksi, koska tavoissa on suuria eroja maiden välillä. Mutta eipä sellaista löytynyt. Eniten löysin keskusteluja siitä, voiko lapsia ylipäänsä viedä hautajaisiin. Itse lähden siitä, että ainakin vainajan ollessa lapselle läheinen, hänellä on aivan sama tarve ja oikeus osallistua jäähyväisiin kuin kenellä tahansa aikuisella omaisella. Sitten kun keskusteluissa oltiin päästy siihen vaiheeseen, että lapset todella olivat mukana hutajaisissa, korostettiin vain sitä, miten hyvinkasvatettu pienikin lapsi totta kai pystyy käyttäytymään tilaisuudessa. Surevan lapsen kuuluu siis ensisijaisesti ottaa huomioon aikuisten tarpeet? Jopa asiantuntijatahot tuntuivat unohtavan sen, että myös lapsi voi olla lähiomainen, ja että surevan lapsen vanhemmat käytännössä aina surevat itse. Hautajaisiin tulee siis lapsi, jolle koko hautajaiset ja kuolema ovat uusia käsitteitä. Hän kaipaa vainajaa ja vainajan poismeno on näkyy lukuisina, ikävinä käytännön muuttoksina hänen elämässään. Lapselle läheiset aikuiset, kuten omat vanhemmat ja leskeksi jäänyt isovanhempi, ovat myös olleet väsyneitä ja poissaolevia. Ja mitä lapselta sitten odotetaan? Hyvää käytöstä tietenkin!

Lapsen reaktiot kuolemaan riippuvat paljon hänen iästään, kehitystasostaan, luonteestaan ja siitä millaista tukea hän saa ympäristöstään. Vasta noin 5-vuotias pystyy ymmärtämään kuoleman lopullisuuden. Isommat lapset yrittävät tyypillisesti kaikin voimin käyttäytyä hyvin. Miten helppo lapsen pitäisi olla hautajaisissa? Kun kokonainen Mofa on kuollut. Eikä tule koskaan takaisin?

Nykypäivän lapset tietävät yleensä hyvin vähän kuolemasta, ja vielä vähemmän hautajaisista. Nämä asiat eivät näy arjessa, ja lapsia etenkin haluamme suojella niiltä. Kuolema on suuri tabu, ja meistä aikuisista on erityisen vaikeaa kohdata lapsen pelko ja suru. Silloin lapsi voi jäädä siihen käsitykseen, etteivät vanhemmat kestä siitä kuullakaan. Kun lapselle vakuuttaa, ettei lapsi itse tai hänen vanhempansa kuole vielä pitkään aikaan, lapsi saattaa kuvitella, ettei isä edes tiedä lastenkin voivan kuolla. Kun äiti kätkee kyyneleensä, lapsi ajattelee, ettei vainaja ollut äidille kovin tärkeä, eikä äiti ehkä surisi lastakaan, jos hän nyt kuolisi. 

Hautajaisten konkreettinen valmistelu on lapsille erinomainen tilaisuus tutustua edessä olevaan. Lapsen pitää varmasti sovittaa juhlavaatteitaan. Ehkä lapsi voi itse valita kukkansa, tai piirtää viimeisen tervehdyksen arkulle jätettäväksi. Omat lapseni kävivät syyslomalla uurnalehdossa Mummon valitessa paikkaa hautakivelle. Samalla kävimme myös kirkossa ja puhuimme papin kanssa. Tuli mieleeni, että jos hautajaispaikkakunnalla on matkaa, voihan hautaismaihin ja kirkkoihin tutustua oman kodin lähelläkin. Omat lapseni eivät ole olleet kovin kiinnostuneita puhumalla puhumaan hautajaisista. Sen sijaan lasten kuvakirjat kiinnostavat kovasti etenkin 6-vuotiasta esikoista. Tärkeästä aiheesta onkin kirjoitettu todella kivoja kirjoja, joissa konkreettinen kuvitus yhdistyy kauniiseen ja lohdulliseen kerrontaan. Olimme jo ensimmäisten kuolemakyselyjen myötä lukeneet ruotsalaisen Ulf Nilssonin ihastuttavaa kirjaa Leikitään hautajaisia, jossa kaverukset leikkivät hautaustoimistoa ja hautaavat kuolleita eläimiä. Nyt haimme luettavaa lähikirjastosta, ja norjaa osaaville (lapsille kyllä suomensi nämä vauhdissa) perheille suosittelen ainakin näitä kirjoja: Olava og bestefar ja Lillesøster og Mimmi.

Miten lapsen sitten pitäisi käyttäytyä hautajaisissa? En minä mitenkään käytöstapoja vastusta. Toki lapselle kannattaa kertoa, ettei hautojen päälle saa astua. Ja myös estää häntä tekemästä niin. Muut hautajaisvieraat haluavat kuulla mitä pappi sanoo. Heillä on siihen oikeus. On kuitenkin vain hyvä merkki, jos lapsi syventyy leikkiin hautajaisissa. Silloin hän rentoutuu ja lataa akkujaan. Iloiset äänet ovat varmaan ihan tervetulleita muunkin saattoväen korville. Kiukuttelu ja riehuminen kertovat tilanteen olevan stressaava lapselle. Silloin hän tarvitsee aikuisen apua, kiellot ja komentaminen tuskin ainakaan laskevat volyymia. Ja pitääkö kaiken aina olla täydellistä? Hautajaiset ovat kaunis, tunnelmallinen tilaisuus. Mutta yhtälailla päivä on raskas ja stressaava lähiomaisille, aikuisille ja lapsille. Voimmeko suhtautua ymmärryksellä niin häiritsevästi käyttäytyvään lapseen kuin hänen vanhempiinsa, jotka eivät hekään ehkä ole kaikkein lapsilähtöisimmillään? Apukin saattaa hyvin
kelvata.


Ehkäpä vielä kerron miten meillä oikeasti meni.

2 kommenttia:

  1. Kuolema on aina kamala asia, jaksamista! Itse olen tasan yksissä hautajaisissa ollut, kun isoisäni kuoli. Olin silloin seitsemän ja muistan kaiken edelleen. En tainnut itkeä, mutta muistan, kuinka kaikki aikuiset ympärillä itkivät, olihan se outoa ja kamalaa, mutta itse hautajaistilannetta en osannut silloin vielä käsittää siksi hetkeksi, kun "kuuluu" surra. Ja oli niissä hautajaisissa kaikki muutkin, nuoremmat, sukulaislapset silloin ja muistan, kuinka mukava oli leikkiä heidän kanssaan ja nähdä kaikkia sukulaisia. Hyvin se menee lastenkin kanssa ja jaksaisin uskoa, että läheisetkin kyllä ymmärtää, jos käytöstavat ei aivan tiptop olisikaan - eihän aikuisetkaan ole parhaimmillaan hautajaisissa!

    VastaaPoista
  2. Lapset pärjäsivät oikein hyvin hautajaisissa. Ennen tilaisuuden alkua he jakoivat vieraille ohjelmalehtisiä. Siunauksen aikana 6 v itki taukoamatta, isänsä sylissä. Papin puheet oli kuunneltu tarkkaan, niistä oli paljon kysyttävää. Etenkin siitä, että Mofan vanhemmat olivat kuolleet hänen ollessaan lapsi. Tarrakirjoilla ostettiin lisää keskittymistä.

    VastaaPoista