maanantai 29. elokuuta 2016

Kerhossa tutustutaan kouluun - ensiaskeleet norjalaisella koulutiellä


Kuusi vuotta sitten elokuussa esikoiseni harjoitteli kiinteän ruuan syömistä. Tänä vuonna hän aloittaa koulun. Siinä on taas äidillä oppimista.

Norjalaiseksi lapset aloittavat nykyään (vuodesta 1997 alkaen) koulutaipaleensa 6-vuotiaina. Päiväkodissa on pidetty esikoulutunteja viimeisen vuoden aikana – 1,5 tuntia/viikkoa sikäli kuin kukaan henkilökunnasta ei ole poissa töistä sinä päivänä. Nyt lapset odottavat malttamattomina oikeaa koulua. Monen norjalaislapsen ensikosketus kouluun on kuitenkin koulun ”iltapäivä”kerhotoiminta (SFO = skolefritidsordning). Nämä kerhot paikkaavat rakoa pienten ekaluokkalaisten lyhyiden päivien ja heidän ruuhkavuosissa seilaavien vanhempiensa elämän realiteettien välillä, ja ovat siis elimellinen osa useimpien 6-vuotiaiden koulutaivalta. Lain mukaan kunnan on tarjottava kerhotoimintaa kouluvuoden aikana kaikille 1.-4. luokkalaisille, siis 6-9 –vuotiaille. Toiminnan on vastattava sekä lasten että vanhempien tarpeita ja pääpaino on siinä, että pienet koululaiset saavat huolenpitoa ja turvallisen ympäristön, kunnes vanhemmat tulevat kotiin. Pedakogista osaamista kerhojen henkilökunnalta ei vaadita (regjeringen.no). Viralliset säännökset ovat siis varsin löyhät, ja kunnat ovat ratkaisseet tämän velvoitteen toteuttamisen hyvin moninaisin tavoin. 

Meidän koulussa ekaluokkalaisen koulupäivä kestää 8.15-13.15, kerhoon saa aamulla tulla kl 7.30 ja se päättyy kl 16.30. Lounaalla Norjan koululaiset syövät kotoa tuotuja eväitä, mutta koska kerho on maksullinen, siellä tarjoillaan välipala. Perjantaina on oikein lämmintä ruokaa! Siis eineksiä kertakäyttölautasilta, sillä eihän upouudella koululla tietenkään ole henkilökuntaa tai tiloja varsinaiseen ruuanlaittoon.

Kerhotoiminta kattaa meidän koululla pitkälti myös koulunloma-ajat, jolloin toimintaa siis on koko päivän. Moni ekaluokkalainen aloittaa kerhon ennen varsinaista koulun alkua tutustuakseen sitä kautta kouluun rakennuksena, pihaan ja luokkakavereihinsa. Näin mekin päätimme tehdä, lähinnä vanhempien kesken liikkuneiden huhupuheiden perusteella. Myös päiväkodistä kyseltiin koulunaloittajien viimeisten viikkojen ohjelmaa, koska useimmilla se tapaa kulua kerhoon tutustuessa.

Elokuun lähestyessä vanhempien kesken sitten läheteltiin viestejä villisti. Onko joku kuullut jotain? Mihin aikaan kerhoon mennään? Mitä sinne otetaan mukaan? Lopulta oli pakko lähettää sähköpostia kerhon vastaavalle ohjaajalle. Kerholaisten toivottiin saapuvan viimeistään kl 9.30, ekana päivänä suositeltiin 4 tunnin kerhoannossa, ja sitten lapsen toiveiden mukaan jatkossa. Mukaan eväät ja säänmukaiset vaatteet. Okei, siitä se sitten lähtee. Olikin ihan hyvä, etten vieläkään ole löytänyt työpaikkaa, sillä tähän ilmiselvästi tarvitaan vanhempien aikaa. Eikä sen toki pitäisi mikään yllätys olla, jos järjellä ajattelee, että nyt lapsi menee viettämään päiväänsä suureen lapsiryhmään, joista vain muutama on ennestään tuttuja, eivätkä myöskään aikuiset ja lapset tunne toisiaan. Ero tuttuun ja turvalliseen päiväkotiin on huikea. Mutta eihän sitä ihan ymmärtänyt joskus silloin joulun alla kun näitä viikkoja ruksittiin kerhopaikkaa hakiessa. Samaan aikaan kysyttiin myös mihin kellonaikaan lapsi minäkin viikonpäivänä lähetetään kotiin. Onneksi saamme sentään sen päättää vähän myöhemmin, kunhan ensin koululainen ylipäänsä alkaa yksin kulkea koulutiensä.

Meidän koululaisemme aloitti kerhossa viikkoa ennen ensimmäistä koulupäivää, kuten erittäin moni muukin. Sovimme treffit samalle luokalle tulevan parhaan kaverin kanssa. Ensin piti kuitenkin herätä lomarytmiin nähden kovin aikaisin. Olimme saaneet juuri aamupalan syötyä, kun kaverin äiti soitti, koska heillä odotettiin jo malttamattona. Kipitimme siis pikavauhtia viemään pikkuveljen päiväkotiin ja sitten treffeille. Tytöt kikattivat syvällä sadetakkiensa alla, ja vaihtoivat lomakuulumisia. Perillä oli vastassa ensimmäinen yllätys – eväät oli tarkoitus syödä kl 9. Lomakerhossa tarjottiin lapsille lounasta. No mikäs siinä. Tytöt jäivät syömään hyvillä mielin, eivätkä kaivanneet äitejä - toisin kuin moni muu. Maanantaina iltapäivällä kerhosta lähetettiin sitten ohjeet uusille aloittajille...

Meidän koulussa aloittaa tänä syksynä 3 ekaa luokkaa, yhteensä lähemmäs 80 lasta. Heistä 70 on ilmoittautunut kerhoon. Omalle tytölleni kerho on ollut ihan mukava tuttavuus, hänellähän on siellä reilu 10 päiväkodista ja naapurustosta tuttua kaveria, joiden kanssa leikkiminen on päivän kohokohta. Luokkia kyllä pyritään aika paljon pitämään erillään, ja Silja pyysikin minua kutsumaan erään ystävänsä kylään. ”Kyllä mä sen kanssa olen leikkinyt, mutta kun mä en melkein löydä sitä!”, hän perusteli. Aikuiset eivät häneen ole tehneet suurempaa vaikutusta, eikä hän heitä tunne nimeltä kuten eivät hekään häntä. Kerhoa oli jo käyty muutama viikko, kun hakiessani tytön kotiin eräs ohjaaja tuli esittäytymään. ”Olen juuri aloittanut täällä, ja yritän tässä tutustua lapsiin. Minä olen Susanne. Kenen äiti sinä olet? Voi, en kyllä nyt muista kuka Silja on?” Joillekin lapsille vieraat aikuiset ovat olleet paljon isompi ongelma. Siljan kaveri suhtautuu suorastaan pelokkaasti ”isoihin poikiin” (siis kerhon ohjaajiin), ja niinpä työssäkäyvät vanhemmat yrittävät hakea lapsensa reippaasti ennen neljää.  

Kerhon on tarkoitus olla lasten vapaa-aikaa, jolloin he voivat valita mielleistään tekemistä, joka itsekseen tai ohjatusti. Palapelejä, legoja, helmeilyä. Telkkariakin on katsottu yllättävän paljon. Kunhan lapset ovat vähän ehtineet tutustua, käydään joka maanantai retkellä. Joka päivä ulkoillaan, säällä kuin säällä. Ainakaan ekaluokkalaiset eivät tee kerhossa läksyjä. Kello 14.30 on välipala. Harppaus päiväkodista kerhoon ja kouluun vaatii näiltä 6-vuotiailta roppakaupalla itsenäisyyttä. Pitäisi osata riisua päällyspaita, jos tulee kuuma. Käydä juomassa, jos on jano. Etsiä aikuinen, jos tulee itku. Valita laittaako kumpparit vai sandaalit, fleecen vai sadetakin.

Ja mitä sanoi Susanne seuraavana päivänä? ”Minä olen uusi täällä, ja yritän tässä tutustua lapsiin. Kenen äiti sinä olet?”. Silja kyllä antoi Susannelle halin, mutta se kertonee enemmän tyttärestäni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti