Myrsky taikinakulhossa

Pavlova pussista

Valikoimaa riittää

Norjassa on tänä kesänä kohistu mielipidekirjoituksesta, jossa kritisoitiin valmiista jauhosekoituksista leivottuja kakkuja (esim täällä). Niitä onkin tarjolla runsaat valikoimat kaupassa kuin kaupassa. Keväisin niiden myynti tuplaantuu, kun jokainen ryhmä mihin lapsesi tavalla tai toisella kuuluu, järjestää päättäjäiset ja/tai talkoot. Silloin on aika pyöräyttää kakku, ja kakulla tarkoitetaan langpannea eli uuninpellille leivottua suklaakakkua. Siihen tarvitaan vain kaksi pussia: kakku ja kuorrute. Lisää vettä ja öljyä! Sekoita! Kaada astiaan! Paista! Niin helppoa!

Nnnam!! Langpannesta riittää koko päiväkodille.

Pussimuffineja on kiva koristella.

Nyt siis ihmetystä herättää se, miten yksinkertaisen sokerikakun leipominen voi olla niin vaikeaa? Se käy nopeasti, ei vaadi kummempia taitoja tai välineitä, on halpaa ja lapsilla on hauskaa. Monilla vanhemmilla saattaa kuitenkin olla vähemmän idyllisiä kokemuksia ruuhkavuosista. Mukava tilaisuus leipoa jälkikasvun kanssa ei aina osu kohdalle juuri silloin kun uinnissa on kakkumyyjäiset. 

Helppoa kuin mikä! Marenki täytyy kuitenkin vatkata, vaikka sen tekisi pulverista.

Norjassa omavaraisuutta ja käsillä tekemistä arvostetaan korkealle. Norjalaiset ovat maanläheistä, vaatimatonta kansaa. Ainakin haluavat olla. Siksipä langpanne pitää pintansa. Liian hienoja leipomuksia pitää jo melkein häpeillä. Yksinkertaisuus kunniaan! Rahalla ei leuhkita pikkuasioissa (se laitetaan taloon, autoon, mökkiin, matkoihin...), ja siksi kotitekoinen tai ”kotitekoinen” on aina poliittisesti korrektein vaihtoehto. Itse asiassa rahan pyytämistä ei katsota hyvällä. Leipomaan sen sijaan voi AINA pyytää. Kuka tahansa voi osallistua talkootyöhön (jonka mahdollisesta vapaaehtoisuudesta kuiskutellaan hyvin hiljaa turvallisessa seurassa). Kun lapseni päiväkotiryhmä kävi uimakurssin, vanhempien piti itse kuljettaa lapsensa uimahallille alkuiltapäivästä, kymmenenä peräkkäisenä viikkona. Missään nimessä päiväkoti ei voinut edes ehdottaa, että vanhemmat olisivat maksaneet lapsille bussikuljetuksen. Palkaton työ sopii, käteinen ei. Olen aivan varma, että kuljetusten sumpliminen oli paljon isompi ongelma useammassa perheissä kuin bussiraha olisi ollut. Ja tuli kalliimmaksikin. Mutta rahaa ei tarvinnut pyytää!

Kasan alta löytyy tiikerikakku.

Norjassa ei ole kotiäitejä eikä uraisiä. Kaikki lapset ovat pienestä pitäen päivähoidossa, kaikki vanhemmat töissä. Mutta vain kello neljään asti. Sen jälkeen he leipovat. Kakkujen avulla pidetään välit kunnossa naapureihin ja kerätään rahat lasten harrastuksiin. Ollaan kunnon kansalaisia. Sillä, haluaako kukaan oikeasti näitä kakkuja syödä, ei ole niin väliä.

Merirosvokääretorttu

Mitä jos sanoisit, ettei sinulla tällä kertaa ole aikaa leipoa? Ettet erityisemmin pidä leipomisesta? Ettei kaikissa kissanristiäisissä ehkä tarvitse olla (niin monta) kakkua? Tai, että voisit ostaa keksejä ja jäätelöä? Jopa sen pentelee suklaakakun? Ei, älä edes yritä. Et halua olla anarkisti, ikävä tyyppi, terveysfriikki, tiukkapipo. Maailma tarvitsee enemmän kos (ruotsinkielen mys, tanskan hygge) ja tie taivaaseen on päällystetty langpannella.

Suklaakakku suoraan pakastealtaasta. Kun juhlat alkavat puolituntia töistätulon jälkeen.
Tarrakoristeet tikunnenässä olivat vieraiden mieleen.

Pussikakku on kotitekoisen symboli. Se on kuvitelma pullantuoksuisesta kodista, jossa leivotaan sekö sitä. Se on valkoinen valhe, jolla ylläpidetään norjalaisten uskoa itseensä mukavana poppoona, jolle riittävät yksinkertaiset huvit. Se on oikopolku ruuhkavuosien läpi. Se on rimanalitus, josta voit olla ylpeä. Se julistaa maailmalle, ettet suostu olemaan täydellinen joka asiassa.

Dinon pesä on askarreltu valmiista kakkupohjasta.

Kesäisät valtaavat hiekkalaatikot

Isän kanssa kohti suurta maailmaa

Norjalaista kesää ei välttämättä ole helppo erottaa muista vuodenajoista ainakaan sään perusteella. Viime vuosina katukuvaan on onneksi ilmestynyt varma kesänmerkki, nimittäin lastenvaunujen työntävät ja leikkikenttiä kansoittavat kesäisät. Maan omalaatuinen vanhempainvapaita ja päivähoidon aloitusta koskeva sääntöviidakko on johtanut siihen, että lähes kaikki isät aloittavat isyyslomansa toukokuussa.

Tähän on tultu, koska norjalaislasten päivähoitoura alkaa 1-vuotissynttäreitä seuraavassa elokuussa. Lukukausiajattelu helpottaa toki päiväkotien suunnittelutyötä, mutta ei valitettavasti kulje käsikädessä lisääntymisbiologian lainalaisuuksien kanssa. Ei vaikka perheet kovasti yrittävät. Synnytysosastoilla huudetaan ja kiroillaan ruuhkaksi asti kesäkuukaisina, jotta päiväkotipaikkaa ei tarvitsisi odottaa yhtään enempää kuin on pakko. Subjektiivinen päivähoito on nimittäin Norjassa iloinen asia, Nykyään 90% 1-vuotiaista on päiväkodissa, ihan siksi että paikkoja on saatavilla (full barnehagedekning alkaen 2008). Kun isällä tällä hetkellä on 10 viikon korvamerkitty kiintiö vanhempainvapaasta (pappaperm) ja lisäksi kesälomaviikkoja pidettävänä, astuvat isät kotirintaman miesvahvuuteen juurikin alkukeväästä.

Isot kengät täytettävänä

Isyysloma on Norjassa ollut poliittinen kissanhännänvedon kohteena jo vuosikymmeniä. Vasemmisto on alusta alkaen ajanut isäkiintiöitä tasa-arvon ja miesten oikeuksien nimissä, kun taas oikeisto vastustaa perheiden valinnanvapauden rajoittamista. Jo 90-luvulla vasemmistohallitus sai läpi isäkuukauden, jonka tasa-arvovaikutukset kuitenkin jäivät vaatimattomiksi, koska perheet yleisesti käyttivät kuukauden yhteiseen kesälomaan. Kivaa se toki oli, ja isäkuukausi nautti heti kansansuosiota. Vasemmistohallitukset seurasivat toisiaan, ja lopulta isäkiintiö oli jo 14 viikon pituinen. Heti valtaan päästyään oikeuspuolueet leikkasivat kiintiön nykyiseen 10 viikkon, jotta perheillä olisi enemmän tilaa tehdä yksilöllisiä ratkaisuja.

Nyt kuitenkin on niin, ettei norjalaiseen mentaliteettiin oikein istu yksilöllisyys. Useimmat perheet käyttävätkin valinnanvapautensa siten, että isä pitää 10 viikkoa isyyslomaa toukokuusta alkaen. Itseasiassa perheet ovat hallituskokoonpanosta riippumatta päätyneet jakamaan vapaat niin, että isä käyttää hänelle kulloinkin korvamerkityn kiintiön ja äiti loput.  Teoriassa sekä isällä että äidillä on tällä hetkellä 10 viikon kiintiö, loput yhteensä noin vuoden mittaisesta vapaasta perhe voi jakaa haluamallaan tavalla. Jäljelle jäävät viikot ennen päivähoidon alkua elokuussa ovat palkattomia.

Kesäisät nauttivat epäilemättä parista-kolmesta kuukaudesta taaperonsa kanssa, mikä onkin riittävä syy isäkiintiön ylläpitoon, vaikka viikkomäärän viilaminen suuntaan tai toiseen ei taida toteuttaa sen enempää vasemman kuin oikeankaan laidan poliittisia unelmia. Niinpä kun norjalainen lapsi sitten elokuussa aloittaa päiväkodissa, valitsee hänen äitinsä osa-aikatyön ehtiäkseen tehdä myös kotityöt.

Kolme sukupolvea isiä ja poikia

Tässä vielä Norjassa asuvan ruotsalaisen isän hysteerisen hauska kuvallinen näkemys isyyslomasta:
Kreativ pappaperm