lauantai 25. kesäkuuta 2016

Kaksin verroin juhannusta

Kuva: Erlend Bore
Juhlapyhien aikaan ulkosuomalainen todella huomaa olevansa kaukana kotoa. Suomessa juhlat olisi  olemassa, vaikkei sitä itse viettäisikään. Ulkomailla arki kulkee kulkuaan, eikä kenenkään mielessä edes käy, että nyt on vappu, äitienpäivä tai juhannus. Niin, juhannus. Suomi ei toki ainoa maa, jossa juhannusta vietetään. Se on iso juhla ainakin Ruotsissa, ja myös Tanskassa. Norjassakaan juhannus ei ole täysin tuntematon juhla, mutta varsin harva sitä kummemmin viettää. Itse asiassa vain 15% norjalaisista vastasi kyselytutkimuksessa viettävänsä juhannusta, ja luku on laskussa päin vastoin kuin naapurimaissa, kertoo forskning.no. Norjassa juhannus on joka vuosi 23.6., eikä se ole pyhäpäivä. Näin on kuitenkin myös Tanskassa, eikä se ole juhlimisintoa latistanut, kuten Eppusen kaapilla – blogi kertoo. Toinen syy saattaa olla Norjan pramea kansallispäivä toukokuussa, sillä se on imenyt itseensä monia kevään ja kesän vuodenaikajuhliin kuuluvia perinteitä, ja ylipäänsä aloittaa kevään juhla- ja grillikauden, niin että juhannuksen koittaessa perheet ovat jo saaneet tarpeekseen.
Juhannuksen viettoa pari vuotta sitten. Pitkän työpäivän jälkeen jaksettiin nippa nappa poimia kukat.
Lapsuuden juhannuksesta on jäänyt mieleen isän mökillä kokoama kokko, ja kaikki ne muut, jotka tiukkivat järven vastarannalta. Lenkkimakkara kepin nenässä. Telttamajoitus serkkujen kanssa. Kukkien poiminen tyynyn alle. Kuitenkin vasta täältä rajan takaa näkee, miten iso asia juhannus on suomalaisten elämässä. Juhannussuunnitelmia kysellään jo viikkoja ennen, lomista muistetaan mainita ovatko ne ennen vai jälkeen juhannuksen. Facebookissa jokainen kynnelle kykenevä postaa kokkokuvansa. Lehdistä luetaan joka vuosi juhannusvauvoista, mökkiteiden ruuhkista, liikennekuolemista ja hukkuneista.
Kuva: Erlend Bore

Kotimme lähellä sattuu onneksi olemaan oikein mukava perheiden juhannusjuhla illalla työpäivän jälkeen. Asumme pienessä Solan kaupungissa, josta on tullut suosittu asuinalue Norjan öljypääkaupunkina tunnetun Stavangerin kupeessa. Oma alueemme Skadberg Sør on entisille pelloille 2000-luvun aikana noussut tiivis pientaloalue, johon on muuttanut paljon nuoria perheitä, moni kauempaakin Norjasta ja myös ulkomailta, työn perässä tulleita. On siis paljon lapsiperheitä, ja monilla suku on kaukana. Alue on myös rakennettu siten, että polut risteilevät leikkipaikkojen välillä, on grillikatos ja pallokenttä. Ja niinpä juhannuksena kokoonnutaan grillaamaan, leikkimään ja polttamaan kokkoa. Tänä vuonna 6-vuotias esikoiseni osasi jo pyytää päästä näihin juhliin, ja mukavaa siellä olikin, kun joka askeleella törmäsi lasten kavereihin ja heidän vanhempiinsa.

Monen ulkosuomalaisen elämään kuuluu myös oleellisena osana Suomi-seura, niin meilläkin. Ja pitkästä aikaa seura järjesti juhannusjuhlat suomalaisena juhannusaattona, joka tänä vuonna osui norjalaista juhannusta seuraavalle päivälle. Paikaksi valittiin suomalaisvoimin metsän keskelle rakennettu partiomaja. Sade taukosi, tuli rätisi nuotiossa, juhannuksen taika oli käsinkosketeltavaa.
Suomalais-norjalainen perheemme sai siis taas kerran nauttia kaksinkertaisista perinteistä. Blogeissa on nyt innokkaasti kirjoitettu ulkosuomalaisuuden parhaista puolista. Minulle se on ehdottomasti ollut tämä sekä että asetelma. Suomalaisuus ei ole minnekään kadonnut, mutta olen saanut sen kaveriksi toisen kulttuurin, perinteet ja kielen. Ulkomaille muuttanut on aina enemmän tai vähemmän yksin, ja Suomi-seurasta löytyy toisia yksinäisiä. Kaikkein hauskinta on se, että muiden suomalaista parissa kohtaa eri-ikäisiä ihmisiä erilaisissa elämäntilanteissa, toisin kuin homogeenisissä opiskelu/työ/naapuri/äitikaveri –piireissä.
Kuva: Erlend Bore

Kuva: Erlend Bore

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti