 |
| Kuva: Erlend Bore |
Juhlapyhien aikaan ulkosuomalainen todella huomaa olevansa kaukana kotoa. Suomessa juhlat
olisi olemassa, vaikkei sitä itse
viettäisikään. Ulkomailla arki kulkee kulkuaan, eikä kenenkään mielessä edes
käy, että nyt on vappu, äitienpäivä tai juhannus. Niin, juhannus. Suomi ei toki
ainoa maa, jossa juhannusta vietetään. Se on iso juhla ainakin Ruotsissa, ja
myös Tanskassa. Norjassakaan juhannus ei ole täysin tuntematon juhla, mutta
varsin harva sitä kummemmin viettää. Itse asiassa vain 15% norjalaisista
vastasi kyselytutkimuksessa viettävänsä juhannusta, ja luku on laskussa päin
vastoin kuin naapurimaissa, kertoo
forskning.no. Norjassa juhannus on joka
vuosi 23.6., eikä se ole pyhäpäivä. Näin on kuitenkin myös Tanskassa, eikä se
ole juhlimisintoa latistanut, kuten
Eppusen kaapilla – blogi kertoo. Toinen syy
saattaa olla Norjan pramea kansallispäivä toukokuussa, sillä se on imenyt
itseensä monia kevään ja kesän vuodenaikajuhliin kuuluvia perinteitä, ja
ylipäänsä aloittaa kevään juhla- ja grillikauden, niin että juhannuksen
koittaessa perheet ovat jo saaneet tarpeekseen.
 |
| Juhannuksen viettoa pari vuotta sitten. Pitkän työpäivän jälkeen jaksettiin nippa nappa poimia kukat. |
Lapsuuden
juhannuksesta on jäänyt mieleen isän mökillä kokoama kokko, ja kaikki ne muut,
jotka tiukkivat järven vastarannalta. Lenkkimakkara kepin nenässä. Telttamajoitus
serkkujen kanssa. Kukkien poiminen tyynyn alle. Kuitenkin vasta täältä rajan
takaa näkee, miten iso asia juhannus on suomalaisten elämässä.
Juhannussuunnitelmia kysellään jo viikkoja ennen, lomista muistetaan mainita ovatko
ne ennen vai jälkeen juhannuksen. Facebookissa jokainen kynnelle kykenevä
postaa kokkokuvansa. Lehdistä luetaan joka vuosi juhannusvauvoista, mökkiteiden
ruuhkista, liikennekuolemista ja hukkuneista.
 |
| Kuva: Erlend Bore |
Kotimme lähellä
sattuu onneksi olemaan oikein mukava perheiden juhannusjuhla illalla työpäivän
jälkeen. Asumme pienessä Solan kaupungissa, josta on tullut suosittu asuinalue
Norjan öljypääkaupunkina tunnetun Stavangerin kupeessa. Oma alueemme Skadberg
Sør on entisille pelloille 2000-luvun aikana noussut tiivis pientaloalue, johon
on muuttanut paljon nuoria perheitä, moni kauempaakin Norjasta ja myös
ulkomailta, työn perässä tulleita. On siis paljon lapsiperheitä, ja monilla suku
on kaukana. Alue on myös rakennettu siten, että polut risteilevät
leikkipaikkojen välillä, on grillikatos ja pallokenttä. Ja niinpä juhannuksena
kokoonnutaan grillaamaan, leikkimään ja polttamaan kokkoa. Tänä vuonna
6-vuotias esikoiseni osasi jo pyytää päästä näihin juhliin, ja mukavaa siellä
olikin, kun joka askeleella törmäsi lasten kavereihin ja heidän vanhempiinsa.
Monen
ulkosuomalaisen elämään kuuluu myös oleellisena osana Suomi-seura, niin
meilläkin. Ja pitkästä aikaa seura järjesti juhannusjuhlat suomalaisena
juhannusaattona, joka tänä vuonna osui norjalaista juhannusta seuraavalle
päivälle. Paikaksi valittiin suomalaisvoimin metsän keskelle rakennettu
partiomaja. Sade taukosi, tuli rätisi nuotiossa, juhannuksen taika oli
käsinkosketeltavaa.
Suomalais-norjalainen
perheemme sai siis taas kerran nauttia kaksinkertaisista perinteistä. Blogeissa
on nyt innokkaasti kirjoitettu ulkosuomalaisuuden parhaista puolista. Minulle
se on ehdottomasti ollut tämä sekä että asetelma. Suomalaisuus ei ole minnekään
kadonnut, mutta olen saanut sen kaveriksi toisen kulttuurin, perinteet ja
kielen. Ulkomaille muuttanut on aina enemmän tai vähemmän yksin, ja
Suomi-seurasta löytyy toisia yksinäisiä. Kaikkein hauskinta on se, että muiden
suomalaista parissa kohtaa eri-ikäisiä ihmisiä erilaisissa elämäntilanteissa,
toisin kuin homogeenisissä opiskelu/työ/naapuri/äitikaveri –piireissä.
 |
| Kuva: Erlend Bore |
 |
| Kuva: Erlend Bore |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti